Jyrki Riekistä Eero Heinäluoman muotokuvamaalari?

Eduskunnan puhemiehestä on perinteisesti teetätetty muotokuva. Helsingin Sanomat uutisoi vastikään, kuinka jo pari vuotta sitten kautensa päättänyt Eero Heinäluoma kokee asian vaikeana eikä löydä mieleistään taiteilijaa.  Tabulaland ehdottaa taiteilijaksi rehellisen rujoista muotokuvistaan tunnettua Jyrki Riekkiä.

Muotokuvamaalaus on kuvataiteilija Jyrki Riekille intohimo, huolimatta siitä että niiden maalaaminen rehellisesti on vaikeinta mitä hän tietää. ”Maalasin omakuvia nuorempana joka päivä, ainakin kun olin selvinpäin. Jos en saanut mallia niin maalasin itseäni. Olen patologinen maalari ja muotokuvan tekeminen on minulle elinehto.”

Muotokuvissaan Riekki pyrkii maalaamaan enemmän sisäistä henkeä ja olemusta kuin ulkokuorta. Hän ei pyydä mallejaan istumaan paikalleen jähmettyneinä, vaan kuuntelee mielellään heidän tarinoitaan. ”Poimin viestejä hetkessä enkä tee kompromisseja. Kerran pyrin kaunistelemaan malliani ja siitä jäi vuosien arvet. Sen seurauksena meinasin menettää kokonaan kosketukseni maalaamiseen.”

Jyrki Riekki: Mirel Wagnerin muotokuva

Suurin osa Riekin maalaamista muotokuvista esittää hänen lähipiiriään, mutta joukkoon mahtuu myös tilauksesta tehtyjä töitä. ”Tilausmuotokuva on haasteellinen, koska taiteilijan ei tule koskaan tehdä kompromisseja. Yleensä tilausmuotokuvat on täysin paskoja ja niistä puuttuu jumalan silmä. Mulla on se. Niin on myös muotokuvan tekijänä palvomallani Oskar Kokoschkalla. Mun muotokuvissa on sielua ja ne kestää aikaa.”

Mutta mitä mieltä Riekki on eduskunnasta taideteoksen tilaajana? ”Eduskunnan rahat käy mulle siinä missä muidenkin. Hakkaraisen taksitkin joudutaan maksamaan verorahoista, niin otan mieluusti jotain takaisinkin.”

Jyrkin teokset KAUPPAAN


Kommentoi artikkelia